Etusivu

 

Ajatuksiani Maalaamisesta

 

Taiteeni inspiraatio kumpuaa arkipäiväisistäkin asioista, jotka ilmentävät ajattomuutta ja luontoa. Jossain mielessä voisin sanoa olevani naturalisti ja taiteeni innoituksen kumpuavan luonnosta. Toisaalta maalaan myös paljon sisäkuvia ja aiheita joissa ihminen esitettään keskeisenä, kuten vaikka muotokuvia.

Maalaminen on minulle jotain käsityön ja taiteen välimuotoa. Maalaus on lähtökohtaisesti jo jonkinlaista käsityötä, maalin käsittely vaatii kädentaitoa, mittasuhteiden näkeminen tuottaa ihmissilmälle vaikeuksia, ihmiskehon kaikenlaisia möykkyjä on hankala nähdä anatomisesti ja jäestää yhtenäiseksi muodoksi ja niin edes päin. Vuosisata sitten taitoa ja taidetta ei nähty erillisinä asioina. Nykytaide kuitenkin lähtee useasti siitä lähtökohdasta että taidokkuus ja jonkinlaisen todellisuuden illuusion (realistisuuden) esittäminen maalaustaiteessa saattaa olla jopa este tunnekokemukselle, tai muunlaiselle ilmaisulle. Haikailen takaisin aikaan, jolloin oli jokin yhtenäinen käsitys siitä mitä taide on. Koen sen asian helpottavaksi, että taiteella on jokin formaatti. On jokin tietyn kokoinen kangas, tietyt värit paletilla ja malli.

Pääsin vuonna 2006 silloisen taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen linjalle, josta kuitenkin lähdin nopeasti, koska tunsin oleni paljon enemmän maalari kuin opettaja tai taideteoreetikko. Varsinaiset oppivuoteni olen saanut Florence Academy of Artissa, Firenzessä, jossa opin suuren määrän klassiseen taiteeseen liittyvää taitoa. Toinen opintojaksoni oli Kotkan Repin Instituutissa, jossa opiskelin Pietarin Taideakatemian professoreiden alaisena. Firenzeläinen koulukunta painotti paljon valon havaitsemista ja suoraan havainnosta maalaamista. Pietarilaiset taas havaitsivat enemmän anatomian ja ihmiskehon konstruktion kautta. Ilmaisuni on mukautunut joksikin näiden kahden välimuodoksi. Anatomian avulla piirtäminen ja venäläisten värikäs paletti on auttanut minua paljon. Toisaalta tunnen kokoajan vetoa siihen italialaiseen tapaan havaita valoa, enkä pääse mihinkään siitä että havaitsen koko ajan herkkiä valoisuusasteiden eroja ja kontrasteja, jota painotettiin paljon Italiassa. Pitkän aikavälin tavoite minulla on oppia maalaamaan niin 1800-luvun kuvataiteen mestarit.

Kolmas asia joka työntää ilmaisuani eteenpäin näiden kahden koulutusrupeaman lisäksi on historialliset taiteilijat. Varsinkin 1800-luvun lopun naturalistit ovat sellaisia taiteilijoita joiden töistä löydän toisaalta taidokkuuta, mutta sitten myös jotain suurta tunnelatausta, joka ei kuitenkaan niin kangistunut niin paljon traditionaalisiin tapoihin esittää asioita asioita kuin sitä vanhempi taide. Eikä naturalismi myöskään valahda täysin moderniksi niinkuin monet sen jälkeisistä taidesuuntauksista. Varsinkin Bastien-Lepage ja Dagnan-Bouveret, ranskan kuvataiteen suuret naturalistit jotka ovat jääneet lähes kokonaan huomaamatta taidehistorijoitsijoilta ovat sellaisia jotka onnistuivat esittämään aiheita joihin oli lautunut jotain aitoa. Ja sellaisella tavalla, että asiat näyttivät aidoilta, mutta ilmaisu ei kuitenkaan kangistunut tyypilliseen klassisen taiteen tapaan. Varsinkin Lepagen siveltimenvedoissa ja tavassa piirtää oli jotain sellaista kaunista kaoottisuutta, mitä näkee rehevöityneessä maisemassa. Johonkin siis tälläiseen naturalistiseen tapaan yritän pyrkiä taiteessani.